Uuteen alkuun -sporttikoulu aikuiset

Paikka
Liikuntahalli Asikkalantie 14, Vääksy

Uuteen alkuun -sporttikoulu on Kunnossa Kaiken Ikää (KKI) -ohjelman hanke, jonka kohderyhmänä ovat työikäiset, joilla viimeisen 5-10 vuoden aikana liikunta on ollut vähäistä. Hankkeen tavoitteena on rohkaista vähän liikkuneita lähtemään liikkeelle niin, että aktiivisesta arjesta ja liikunnasta tulisi elämäntapa. Tavoitteena myös antaa kuntoilijalle ideoita monipuolisempaan liikunnan harjoittamiseen. Uuteen alkuun -sporttikoulussa huomioidaan jokaisen oma kuntotaso. Jokaisella kerralla paneudutaan lihaskestävyyden, liikkuvuuden, ryhdin ja jaksamisen parantamiseen. Liikuntalajeina ovat mm. lihaskunto- ja liikkuvuusharjoitteet, kahvakuulatreenejä, keppijumppaa, kuntopalloharjoitteita, ulkolenkkejä, rappustreenejä ja yleisurheilulajikokeiluja. Kurssin alussa tehdään kuntotestit, joiden mukaan ohjaaja pystyy muokkaamaan kurssin kulkua. Testit toistetaan kurssin lopussa.