Raikkaan miehet alueen parhaita Jukolassa

Maailman suurin suunnistusviesti, Jukolan viesti, kilpailtiin tänä vuonna 16.-17.6. Hollolan Hälvälässä. Lahden Suunnistajien ja Hollolan Urheilijoiden yhteisvoimin järjestämiin kilpailuihin oli ilmoittautunut 1618 Venla- ja 1892 Jukola -joukkuetta. Yhteensä nämä 19716 suunnistajaa tekivät Lahti-Hollola Jukolasta kaikkien aikojen suurimman Jukolan.

Raikas lähti kilpailuihin neljällä Venla - ja kahdella Jukola -joukkueella. Lyhyt etäisyys kotoa kilpailupaikalle sai paikan päälle lisäksi kannustajia ja lapsiperheitä. Lyhyt etäisyys jakoi mielipiteitä: Osan mielestä Jukolan tuomaa jännitystä ja kisatunnelmaa ei ehtinyt muodostua lyhyen matkustuksen takia, kun taas osaa asikkalalaisia jännitti, kuinka tutut kilpailun järjestäjät selviävät viikonlopusta. Osa raikkaalaisista oli talkoolaisena tapahtumassa.

JUKOLA18 Kaija ja Lisbe

 

Venlojen viesti

 Lauantaina klo 14 ammuttiin panssarivaunulla lähtömerkki naisten viestille. Ykkösjoukkueessa Mona saapui vaihtoon sijalla 510, minkä jälkeen seuraavilla osuuksilla Leena, Mia ja Marja pystyivät nostamaan sijoituksen 362:een. Myös muissa naisten joukkueissa kuvio oli samanlainen: seuraavat viestin viejät nostivat sijoitusta aloituksen jälkeen.

Kaikkien Raikkaan Venla -joukkueiden sijoitukset kasvoivat viime vuotiseen viestiin verrattaessa, mutta nyt maaliviivan ylittäneitä joukkueita oli 336 enemmän. Hienoa oli se, että kaikki Venla joukkueet välttyivät yhteislähdöltä.

Erityisen suuri ilon aihe oli Raikkaan nelosjoukkue, joka viestin aloittajaa lukuun ottamatta koostui ensikertalaisista. Suunnistuksen saloihin nämä kolme ensikertalaista tutustuivat keväällä 2017 järjestetyssä aikuisten suunnistuskoulussa. Jännitystä oli ilmassa ja vaihdon toimintaohjeet käytiin läpi useaan kertaan. Se kuitenkin kannatti, sillä maaliin saapui voittajafiilikseen yltäneitä venloja. Kuultiinpa analyysien seasta myös sanat ”ensi vuonna uudestaan”.

 

Jukolan viesti

Klo 23 tanner tömisi miesten rynnätessä metsään. Jussi aloitti miesten joukkueen viestin vahvasti tuomalla Raikkaan ensimmäiseltä osuudelta vaihtoon sijalla 295. Seuraavilla osuuksilla Joona ja Niilo hieman pudottivat sijoitusta, mutta Niko juoksi osuutensa 119. nopeimman ajan ja nosti joukkueen sijoitusta 76 sijalla sijalle 243. Joukkueessa kokemusta edustanut Jukka ei aivan pystynyt ylläpitämään sijoitusta ja Samuel pääsi metsään sijalla 277. Samuel nosti sijoitusta vielä 34 sijaa ennen kuin Jarno ankkuroi Raikkaan maaliin sijalla 283. Tällä sijalla Raikas oli alueen paras joukkue!

Kilpailun jälkeen todettiin, että pitkästä aikaa Raikkaan miesten sijoitus oli naisia parempi. Vanhoja tuloksia tutkiessa kävi ilmi, että tämä oli toinen kerta 2000 -luvulla, kun miehet sijoittuivat naisia paremmin. Edelliskerta on vuodelta 2015. Raikkaalla on tuleville vuosille hyvä joukkue, kun nyt talkoohommissa ollut Seppo Järvinen saadaan joukkueen vahvistukseksi. Parin vuoden kuluttua ykkösjoukkuetta päästään karsimaan kunnolla, kun Elias ja Roni-Eemil pääsevät myös osallistumaan viestiin.

JUKOLA18 ARJ1

Hälvälän suppamaastoa osattiin etukäteen spekuloida vaikeaksi. Kuitenkin suuri osa suunnistajista totesi odottaneensa vaikeampaa rataa. Lisähaastetta kilpailuun toi Venlojen viestissä lämmin ilma sekä molemmissa viesteissä pölyävä maa. Kuivuus sai Hälvälän lentokentän hiekkapohjan lisäksi myös metsän sammalikot pöllyämään. Esimerkiksi vielä lauantaina aamupäivästä valkoiset muovit ruokapöytien päällä olivat iltaan mennessä muuttuneet ruskeiksi. Pölly toi haastetta myös yöosuuksilla suunnistukseen, sillä se heikensi otsalamppujen valokeilan näkyvyyttä.

 

Kiitos Asikkalan Telttapalveluille, että saimme telttojanne jälleen käyttöömme kilpailukeskuksessa!

Kilpailukuvia voi käydä katsomassa Raikkaan kuvakansiossa. Ensi vuonna Jukolan viestit kilpaillaan Kangasalla.

 

TULOKSET

Venlat

362. AR1 (Mona Pökälä, Leena Hirvonen, Mia Lindroth & Marja Rantanen)

852. AR2 (Kaija Kolila-Kinnunen, Asta Järvinen, Rinna Ikola-Norrbacka & Milja Lusila)

1303. AR3 (Liisa-Marjatta Pietinen, Kaisa Puranen, Sini Utriainen & Sini Lampainen)

1313. AR4 (Johanna Räsänen, Tarja Nopanen-Raunio, Sari Luopa & Katariina Latva)

 

Jukola

283. AR1 (Jussi Kauppinen, Joona Lindroth, Niilo Lusila, Niko Lehtinen, Jukka Lehtinen, Samuel Pökälä & Jarno Pökälä)

1194. AR2 (Oskar Breilin, Vesa Ketomaa, Pekka Lösönen, Hannu Kauppi, Arto Lehtinen, Timo Lehto & Seppo Niemi)

JUKOLA18